Raatikkoon

Tampereen Työväenopiston Tanhuajat tanssivat Raatikkoa. Kuva: Jussi Kaijankangas

”Tuonne, tuonne, Kyöpelinvuoren taa….” Kansantanssijoille nämä laulunsanat ovat tutuimmista tutuimmat samoin kuin niihin liittyvä tanssi, Raatikko, joka on kuulunut suomalaiseen tanhurepertuaariin jo sadan vuoden ajan. Tanssi on varsin yksinkertainen polkkatanssi, jollaisia esimerkiksi Tanhuvakasta löytyy paljon muitakin. Sillä on hyvin tyypillinen kaksiosainen rakenne, jonka keskeisimmät elementit ovat sivu- ja laukka-askelikkoliikkumiset sekä polkkapyörinnät. Nämä samat rakenneosat löytyvät monesta muusta polkkatanssista niin Suomesta kuin muualtakin.

Tarkempi tarkastelu paljastaa kuitenkin, että Raatikon taustalta löytyy pitkä ja osin jopa yllättäväkin historia. Vaikka sen nimi vaikuttaa supisuomalaiselta, se on syntynyt prosessissa, jossa vieraan kielen sanat on lausuttu uudessa ympäristössä uudella tavalla, jolloin sanojen merkitys on muuttunut kokonaan. Ja kyse on nimenomaan laulunsanoista, sillä Suomessa kuten useimmiten muissakin Pohjoismaissa tämä tanssi on nimetty laulun mukaan. Keski-Euroopassa on sen sijaan toisin, ja tanssilla on useita, myös laulunsanoista irrallaan olevia nimiä, joista eräs yllättävimmistä johtaa tanssin varhaisvaiheiden jäljille: Manchester.

Böömiläinen Manchester?

Tanskalainen Per Sørensenin (1999) mukaan Raatikko-tanssin alkuperä olisi Böömissä ja että se olisi siellä alun perin ollut nimeltään Manšester, jonka myös itävaltalainen tanssintutkija Richard Wolfram (1951, 162) mainitsee tanssin alkumuotona. Sørensenin lähteenä tälle tiedolle on Franz Böhmen tunnettu teos Geschichte des Tanzes in Deutschland(1886) ja todennäköisesti näin on myös Wolframin kohdalla, sillä Böhmen teos on Wolframin kirjan lähdeluettelossa, vaikkei hän siihen suoraan viittaakaan tekstissä. 

Nimi Manchester tai Manšester herättää välittömästi kysymyksiä siitä, mitä tekemistä Böömillä on tanssin kanssa. Tanssin nimi ei luultavasti ole peräisin suoraan Manchester-kaupungista, vaan se viittaa 1800-luvulla suosittuun kankaaseen, manchesteriin, joka on kapeavakoista samettia. Syy siihen, että kangas nimettiin Manchesterin kaupungin mukaan, saattoi olla, että sitä valmistettiin siellä, mutta on myös mahdollista, että siihen vaikutti kankaan suosio köyhän väestönosan keskuudessa: näihinhän pääosa Manchesterin asukkaista kuului. (Smith 2013; Thomas n.a.)

Kuinka Manchester-tanssi sitten liittyy Böömiin? Böhme (1886, 205–206) kirjoittaa, että tanssi mainitaan vanhojen böömiläisten tanssien joukossa ja että sitä tanssittaessa laulettiin Wienissä 1829–30 ”hyvin tuhmaa” (sehr schmutzigen) tshekkiläistä tekstiä. Böhme arvelee, että tanssi olisi syntynyt noihin aikoina, ja hän myös mainitsee tanssinopettajien ottaneen sen käyttöön uudelleen 1858. Böömiläisten tietojensa lähteenä hän mainitsee Alfred Waldaun teoksen Böhmische Nationaltänze (1859).

Waldaun teos on mielenkiintoinen kansallisromanttinen antologia tansseista, joita 1800-luvun puolessavälissä ajateltiin böömiläisinä kansallistansseina. Waldau käy läpi yksityiskohtaisesti suuren joukon tansseja monesta eri näkökulmasta. Teoksesta löytyy todellakin kaksikin maininta Manšester-tanssista (kirjoitusasuna Manšestr), mutta varsin toisenlaisessa yhteydessä kuin Böhme antaa ymmärtää. Manšestr on ensinnäkin böömiläisten kansantanssien luettelossa, jonka Waldau esittelee kirjansa alkupuolella. Toisen kerran Manšestr esiintyy aivan kirjan lopussa Waldaun käyttäessä sitä esimerkkinä kauniista tanssimelodista (menuetin ohella), josta hän arvelee naimaikäisen kylänuorison nauttivan. Juuri jälkimmäiseen kohtaan Böhme viittaa kirjassaan, vaikka siinä ei Manšestr-tanssin ikää kommentoida millään tavoin. Böhme lienee jostain syystä yhdistänyt menuettiin liitetyn attribuutin ”vanha böömiläinen” myös Manšestriin, mutta tämä rinnastus on selkeästi virheellinen.

Waldau ei kuvaa Manšestr-tanssia tarkemmin missään vaiheessa, mutta on jokseenkin varmaa, että se on tunnettu Böömissä kirjan julkaisemisen aikaan. On huomioitava, että Waldau mainitsee joidenkin tanssien kohdalla, että ne eivät ole erityisen vanhoja: kansantanssiksi nimeäminen ei siis välttämättä tarkoita, että tanssia olisi tanssittu jo pitkään. Lisäksi hän kertoo joidenkin tanssien kohdalla, että ne eivät ole alkuperäisiä böömiläisiä, vaan esimerkiksi Kozačka- (kasakka-) tanssin hän mainitsee tulleen Napoleonin sotien loppuvaiheessa 1813–14 Ukrainasta venäläisten sotilaiden myötä (Waldau 1859, 67). Manšestr voi siis olla hyvinkin ulkomaista alkuperää, ja todennäköisesti se kuuluu 1800-luvun polkkatansseihin, joita eurooppalaiset tanssimestarit loivat tuohon aikaan. Tässä tapauksessa ilmeisesti muotikankaan nimitys otettiin muotitanssiin.

Tanssin levinneisyys ja rakenne

Tanssin toisintoja on tunnettu yleisesti saksankielisillä alueilla Keski-Euroopassa: Richard Wolframin (1951, 161–162) mukaan Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa sekä Svaabilaisessa Turkissa (Schwäbische Türkei), joka nimestään huolimatta ei sijaitse nykyisen Turkin vaan Unkarin alueella. Tanssin nimenä on ollut usein Manchester erityisesti Saksassa ja Sveitsissä, mutta sen lisäksi useita muita nimiä on ollut käytössä. Wolfram mainitsee Itävallasta nimitykset Neukatholisch ja Krebspolka, Baijerista Altkatholisch, Sveitsin Emmentalista Languus sekä Svaabilaisesta Turkista Graziana. 

Pohjoismaiden kannalta merkittävin saksalaisalueen nimitys on kuitenkin ollut Lott ist todt (Lott is dot, Hollannissa Lot is dood), jonka taustalla on tanssiin liitetty suosittu laulu. Tästä johtuvat  monet pohjoismaisten toisintojen nimitykset: Lotte gik, Lotte-død ja Lot is tot Tanskassa (Sørensen 1999), Laditå Ruotsissa (Karlson 1933, 23), Lottistå Norjassa (Semb 1971, 263–264) sekä Lattis ko ja lopulta myös Raatikko ja Rapikko Suomessa (Tanhuvakka 1997, 100) ja Rabiku Virossa (Tampere 1975, 177–178). Mielenkiintoista on vieraskielisten sanojen lainautuminen ja muuntuminen paikalliseen muotoon sekä välittyminen edelleen ja muuntuminen uudemman kerran: Lott ist todt muuttui Laditåksi, joka puolestaan muuttui Raatikoksi (”raatikkoon”). Tanssi on toki Pohjoismaissakin nimetty moneen kertaan uudelleen, ja esimerkiksi Tanskassa se on tunnettu myös nimillä Vrøvl i Hatten, Stormen på Frederiksstad, Glücksborg ja Den lille Kjøbenhavner (Sørensen 1999). Suomessa sen nimenä on ollut myös Vanhapiika (Tanhuvakka 1997, 100), ja Kihnun saarella Virossa Varõsja Paljaspiä( Rüutel & Kapper 2015, 152–160).

Tanssin rakenne on pysynyt hyvin samankaltaisena kaikissa toisinnoissa. Sørensen jakaa toisinnot kahteen päätyyppiin, jotka kuitenkin eroavat toisistaan vain vähän: toisessa parit ottavat neljä sivu- tai kävelyaskelta ja sen jälkeen laukkaavat vastakkaiseen suuntaan, kun taas toisessa sivu- tai kävelyaskeleita otetaan vain kaksi ja sen jälkeen jatketaan nopeampia kävelyaskeleita samaan suuntaan ennen laukkaa takaisin. Tanhuvakan toisinnot edustavat näitä molempia. Toinen osa tanssissa on aina paripyörintä, mutta sen yksityiskohdat vaihtelevat. Tyypillisesti paripyörintä tapahtuu polkalla, mutta esimerkiksi ruotsalaisessa Laditå-tanssissa pyöritään hyppyaskelin (Karlson 1933, 23) ja baijerilaisessa Manchester-tanssissa nopealla sottiisilla eli kahdella vaihtoaskelikolla ja neljällä pistolla ympäri (Bauer 1934, 4).

Osien järjestys on voinut vaihdella, mutta useimmiten tanssi on alkanut sivu- tai kävelyaskelilla eikä siis pyörinnällä, kuten Tanhuvakan versioissa tapahtuu. Juuri sivu-/kävelyaskeleet sekä niiden jälkeinen, useimmiten päinvastaiseen suuntaan tapahtuva laukka ovat tanssille tunnusomaisia piirteitä, ja mahdollisesti jotkin toisinnot ovat saaneet tästä edestakaisesta liikkeestä nimensä. Esimerkiksi saksankielinen Krebspolka tarkoittaa rapupolkkaa, mikä viitannee laukkaan ”takaperin”. Wolfram (1951, 161–162) arvelee myös, että itävaltalainen Neukatholisch juontaisi juurensa edestakaisuuden ajatukseen: kääntymiseen katolilaisuudesta protestanttisuuteen ja takaisin katolilaisuuteen. Tätähän Keski-Euroopassa tapahtui paikoin, kun alueet joutuivat eri uskontoa edustavan hallitsijan alamaisuuteen.

Sävel ja sanat

Tanssin sävelmä on varsin yksinkertainen ja se noudattaa tyypillistä keskieurooppalaisen tanssimelodian rakennetta: melodiassa on kaksi kahdeksan tahdin fraasia, jotka voidaan myös kerrata. Pyörintäosan melodiassa toistuu useimmiten ensimmäisessä ja toisessa sekä viidennessä ja kuudennessa tahdissa duurikolmisointurakenne muodossa terssi-kvintti-perussävel (2/4-tahdissa 1/8+1/8+1/4). Muutamissa harvoissa tapauksissa, esimerkiksi Suomen kansan säveliä III –teoksessa (1893, 362) olevassa melodiatoisinnossa (Nuoren tytön laulu ja tanssi Savossa) rakenne on kuitenkin perussävel-terssi-alakvartti. Selkeän poikkeuksen tähän rakenteeseen muodostavat Kihnun saarelta tallennetut tanssisävelmät, joissa pyörintäosan musiikki poikkeaa täysin tästä kaavasta.

Sivu- ja kävelyaskeleita otettaessa melodia lähtee useimmiten perussävelestä alaspäin siten, että joko neljällä tai kahdella ensimmäisellä tahdilla käytetään yhden tahdin aikana ainoastaan yhtä säveltä yksittäin tai toistaen: joskus musiikki hidastuu tässä vaiheessa. Yksinkertaisimmillaan fraasin alku muodostuu neljästä duurisävelasteikkoa alaspäin kulkevasta puolinuotista, mikä sopii hyvin yhteen esimerkiksi hitaista kävelyaskelista koostuvan liikkeen kanssa. Myös laukkaosuudessa melodiakulku jatkaa alaspäin, mutta huomattavasti monimuotoisemmin kuvioiden kuin alkutahdeissa.

Laulun sanoja tanssiin löytyy runsaasti eri maista. Ehkä tyypillisin versio näistä kaikista löytyy Böhmen kirjasta:

Stöck, Stöck, Stöck, Stöck,

Macht mei Vater, macht mei Vater,

Macht mei Vater Stöck!

Lott ist todt, Lott ist todt,

Jule liegt im Sterben.

Das ist recht, das ist recht:

Krieg mer was zu erben.

Sørensen mainitsee Etelä-Jyllannista samasta laulusta erikoisen, tanskaa ja saksaa yhdistävän version:

Lot æ dø ́, Lot æ dø ́

la ́ hin gå for Fan ́en,

hær æ inne Nø ́, 

hær æ inne Nø ́ 

æ kan få en annen,

Jen, to, tre eller fi ́er.

Mädchen hebt dein Hemd dafør 

Und zeig mir dein Klavier.

Monet sanoista ovat satiirisia ja joskus groteskejakin kuten oheinen tanskalais-saksalainen versio osoittaa. Myös tuttu suomalainen Raatikko-laulu on pilkkalaulu, joka sellaisenaan liittyy monien muiden vanhapiika-aiheisten kansanlaulujen joukkoon. Merkille pantavaa on se seikka, että aiheiden erilaisuudesta huolimatta pilkan kohteina ovat eri maissa lähes poikkeuksetta naiset.

Tanssin kulttuurintutkimus ja kulttuurihistoria

Raatikko-tanssin lyhyt ja pintapuolinenkin tarkastelu osoittaa, kuinka tanssi, tanssilaulut ja tanssisävelmät ovat osa kansainvälistä kulttuuriperintöä. Nämä eri elementit eivät ole missään muotoa erillisiä, vaan ne liittyvät kiinteästi toisiinsa. Musiikki on vaikuttanut siihen, millaisiksi tanssin liikkeet ovat muotoutuneet, ja toisaalta tanssiliikkeet ovat varmasti vaikuttaneet siihen, miten pelimannit ovat musiikkiaan tulkinneet. Lisäksi tanssin liikkeet ovat vaikuttaneet sekä sen nimeen että säestyksenä olleen laulun sanoihin. Liikkeen ja kielen välillä on siis olemassa yhteys, vaikkakaan kyse ei ole mistään yksiselitteisestä ja selkeästä suhteesta näiden välillä: elävässä elämässä liikkeelliset ja kielelliset merkitykset ovat voineet muuttua ja vaihtua moneen kertaan, ja samalla alkuperäiset merkitykset ovat kadonneet historian hämäriin.

Raatikko-tanssi on todellakin tuottanut todella paljon erilaisia ja eritasoisia merkityksiä pitkän historiansa aikana. Tiedämme varmasti, että Manchester-tanssi oli suosittu Keski-Euroopassa 1850-luvulla, mutta jos Böhmen tiedot pitävät paikkansa, sen esimuodot olivat syntyneet jo 1820-luvulla. Tämä on mahdollista, koska tanssi on selkeästi variaatio galopista, joka puolestaan tuli suosituksi eurooppalaisissa tanssisalongeissa kyseisenä vuosikymmenenä. Mielenkiintoista on myös se, että varhaisimmat tiedot Suomesta ovat jo 1860-luvulta. Kun tähän lisätään se seikka, että Raatikkoa tanssittiin varmuudella paikoin vielä 1940-luvulla, voidaan todeta, että kyseessä on ollut pienimuotoinen kulttuurinen instituutio. Toistaiseksi emme tiedä, kuka teki tanssin alkuperäisen koreografian tai kuka sävelsi sen melodian. Emme myöskään tiedä, tehtiinkö tanssi valmiiseen musiikkiin vai syntyikö musiikki koreografian innoittamana. Oli asianlaita kuinka tahansa, tanssi ja musiikki ovat viehättäneet tanssinystäviä jo lähes kahdensadan vuoden ajan, ja siksi voimme edelleen laulaa: ”Ei nyt kestä, ei nyt kestä jalat paikallaan.”

Lähteet

Bauer, Anton 1934. Deutsche Volkstänze - Heft 8 ”Bayerische Volkstänze”. Bärenreiter-Ausgabe Nr. 488. Bärenreiter-Verlag zu Kassel.

Böhme , Franz 1886. Geschichte des Tanzes in Deutschland. Leipzig: Breitkopf & Härtel.

Karlson, Gustaf 1933. Svenska Folkdanser och Sällskapsdanser. Stockholm: Svenska Ungdomsringen för Bygdekultur.

Rüutel, Ingrid & Kapper, Sille 2015. Kihnu tantsud. Tartu: Eesti Kirjandusmuuseumi Teaduskirjastus.

Semb, Klara 1971. Norske folkedansar II: rettleiing om dansen. Oslo: Noregs Boklag.

Smith, Mary 2013. Manchester Galop.

Sørensen, Per 1999.  Dansens og musikkens rødder 35. "Lotte gik -" fra Randers og "Vrøvl i Hatten" fra Legestue-heftet. Hjemstavnsliv (2), 12–13.

Suomen kansan sävelmiä III 1893. Tanssisävelmiä. Toim. Ilmari Krohn. Helsinki: SKS.

Tampere, Herbert 1975. Eesti rahvapillid ja rahvatantsud. Tallinn: Eesti Raamat.

Tanhuvakka 1997. Suuri suomalainen kansantanssikirja. Toim. Pirkko-Liisa ja Esko Rausmaa. Helsinki: SKY.

Thomas, Pauline Weston n.a. Fashion Fabrics: Velvet in Fashion 2005-2006. Fashion-Era. 

Waldau, Alfred 1859. Böhmische Nationaltänze. Prag: Hermann Dominikus.

Wolfram, Richard 1951. Die Volkstänze in Österreich und verwandte Tänze in Europa. Salzburg: Otto Müller Verlag.

Alkuperäinen artikkeli: Tanhuviesti 59 (3), 20–23, 2016. Artikkelia muokattu myöhemmin.