Tanhuvakkaan otettiin aikanaan eräs vähälle huomiolle jäänyt tanssi, jonka lähempi tarkastelu paljastaa osaksi hyvin vanhaa tanssikulttuuria. Kyseessä on Anni Collanin pelimanni Adolf Fredrik Mikkolalta vuonna 1908 tallentama Ruotsinkatrilli Asikkalasta, jonka musiikiksi on kirjassa valittu Asikkalasta peräisin oleva ruotsinkatrillin melodia vuodelta 1908. Tanssi esitetään kirjassa lyhennetyssä muodossa ja myös musiikkia on lyhennetty.
On kuitenkin olemassa myös toinen asikkalalainen ruotsinkatrillimelodia, jonka Otto Andersson tallensi vuonna 1903 (SLS 325, 137–143, Ruotsin kadrilli). Sävelmän soitti Anderssonille samainen A. F. Mikkola, ja sen alkuosa muistuttaa Tanhuvakassa olevaa melodiaa. Mikkolan soittama ruotsinkatrilli on kuitenkin huomattavan pitkä ja monipolvinen ja se valottaa omalta osaltaan mielenkiintoisella tavalla tätä länsisuomalaisten 1800-luvulla suosimaa tanssia.
Mikä sitten on ruotsinkatrilli? Mitä tekemistä sillä on Ruotsin kanssa ja millä tavoin se eroaa katrillista? Vastauksia näihin kysymyksiin saadaan hakea kontratanssien historiasta aina 1700-luvun alkupuolelta saakka. Kyseessä on nimittäin hyvin vanha tanssi, jolla on monipolvinen historia. Se kuuluu kontratanssien suurimpaan ryhmään eli neliötansseihin, ja sen sisällä se on ollut yksi suosituimmista ja tunnetuimmista. Alun perin tanssin nimi oli kotiljonki (Cotillon/Cotillion).
Le Cotillon
Tanssin nimille on tyypillistä, etteivät ne aina ole mitenkään loogisia, ja nimien perusteella tanssin historian selvittäminen voi helposti johtaa harhaan. Näin on tietyltä osin myös kotiljongin kohdalla. Kotiljonki on tarkoittanut 300-vuotisen historiansa aikana varsin erilaisia tansseja, joita on yhdistänyt ainoastaan se, että ne ovat aina kuuluneet jollain tavoin kontratansseihin. Esimerkiksi 1700-luvulla tanssimestari Giovanni Andrea Gallini teki kotiljonkikoreografian nimeltään Le Prince de Galleseli Walesin Prinssi, joka muodostui kahdesta osasta: giguesta ja menuetista (Taubert 1988, 57). 1800-luvulla kotiljonki puolestaan vakiintui monimuotoisen tanssileikin nimitykseksi: sitä kutsuttiin myös saksalaiseksi kotiljongiksi (engl. German Cotillion) tai vain saksalaiseksi (German).
Nimen alkuperä on hämärän peitossa, vaikka sen on yleisesti arveltu tarkoittavan alushametta (ransk. cotillon) ja tulleen tanssin nimeksi Alain-René de Sagen näytelmän Télémaquelaulun sanoista: ”Ma Commere, quand je danse, Mon Cotillion va-t-il bie. [Ystäväni, kun tanssin, näyttääkö alushameeni hyvältä.]” (Gay 2013, 168) Tämän oletuksen tekee kuitenkin ongelmalliseksi se seikka, että de Sage kirjoitti näytelmänsä vuonna 1715 ja varhaisin tunnettu maininta kotiljongista on jo vuodelta 1705. Tanssin on arveltu myös olevan alun perin Ranskan Länsi-Intiasta, mutta tätäkään ei ole pystytty todistamaan pitävästi.
Kotiljongin yhteys katrilliin on kuitenkin vahva, ja tätä sidosta tukevat monet dokumentit 1700- ja 1800-luvuilta. Vuodelta 1705 oleva ensimmäinen tieto tanssista (Le Cotillon, danse á quatre) on ranskalaisen tanssimestarin Raoul-Auger Feuillet’n tanssioppaasta IIIIeRecueil de dances de bal pour l’année 1706. On mielenkiintoista, että Feuillet kuvaa tanssia vanhaksi, mikä viittaa siihen, että sen alkuperä ulottuu ainakin 1600-luvulle:
Le Cotillon, quoi que Danse ancienne, est aujourdhui si a la mode a la Cour, que j’ay cru ne pouvoir me dispenser de la joindre à ce petit Recüeil, c’est une maniere de branle a quatre que toutes sortes de personnes peuvent danser sans même avoir jamais appris.
[Vaikka kotiljonki on vanha tanssi, se on niin suosittu hovissa, että ajattelin, että minun täytyy sisällyttää se tähän pieneen kokoelmaan, se on eräänlainen neljän hengen branle, jota kuka tahansa voi tanssia opettelematta sitä etukäteen.]
Feuillet’n kotiljonki on tehty kahdelle parille kuten monet varhaiset neliötanssit. Se koostuu vaihtuvista osista ja pysyvästä osasta. Vaihtuviin osiin kuuluvat myöhemmissä katrilleissa tyypilliset vastuut, paripyörinnät, ristit ja piirit.
Edellä mainittu kaava vakiintui 1700-luvulla yleisimmän kotiljonkitanssin perusrakenteeksi, vaikkakin tanssijoiden määrä kasvoi neljään pariin. Tyypillisesti kotiljongeissa oli 8–10 tai jopa 15 vuoroa, jotka alkoivat vaihtuvalla osalla ja joiden loppuosassa tanssittiin toistuvia osia. Tämä muoto säilyi suosittuna pitkään 1800-luvulle, vaikka sen rinnalle nousikin monia muita neliötansseja.
Katrilli (Quadrille) oli tanssien nimenä vielä kotiljonkiakin vakiintumattomampi 1700-luvulla, mutta 1800-luvun alussa se yleistyi aluksi tarkoittamaan viisivuoroista säätyläiskatrillia, joka levisi erityisesti Napoleonin hovin välityksellä. Katrillia ja kotiljonkia pidettiin tuolloin sukulaistansseina, joiden erona oli kotiljongille tyypillisten vaihtuvien osien puuttuminen katrillista. Kuitenkin 1800-luvun puoleenväliin mennessä myös kotiljonkia alettiin kutsua katrilliksi yhdessä monien muiden katrillimuunnelmien kanssa, kun taas kotiljonki vakiintui vähitellen edellä mainitun tanssileikin nimeksi. (Aldrich 1991, 15–17.)
Kansanomainen kotiljonki Suomessa
Kotiljonki yleistyi erityisesti Länsi- ja Etelä-Suomessa 1800-luvun puoleenväliin mennessä kansanomaisena tanssina ilmeisesti siinä vaiheessa, kun nimi oli jo vaihtunut katrilliksi. Tietoja kotiljongista kansanomaisen tanssin nimenä ei Suomesta ole löytynyt. Kotiljonki ei ollut ainoa katrilli, joka saapui Suomeen 1800-luvulla, vaan erilaisia muunnelmia saapui niin lännestä kuin idästäkin. Kotiljonkityyppisestä katrillista on kuitenkin erittäin paljon tietoja, joten ilmeisesti se edusti levinneisyysalueillaan katrillin perustyyppiä aina vuosisadan loppuun asti.
Hyvin yleisesti kotiljonkia alettiin Suomessa kutsua ruotsinkatrilliksi (svensk kadrilj) erotuksena muista katrilleista, jotka erityisesti idempänä tulivat pääsääntöisesti Venäjän suunnalta. Tosin usein nimenä oli myös pelkkä katrilli, mihin lienee vaikuttanut se, ettei paikkakunnalla ollut tunnettu ”kilpailevaa” katrillimuotoa. Ruotsinkatrillien rakenteeksi vakiintui sama 8–10-vuoroinen perusmuoto, joka tunnettiin hovitanssina jo 1700-luvulla. Vaikka eri ruotsinkatrillien välillä on selkeitä eroja, niissä toistuvat jo Feuillet’n kotiljongista tutut osat eli paripyörinnät, piirit ja ristit.
Kaikkein yleisimpiä ruotsinkatrillit olivat Uudellamaalla, Hämeessä, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa, mutta itäisimmät tiedot löytyvät aina Viipurista asti. Viipurista tunnetaan itse asiassa kaksikin kotiljonkityyppistä katrillia, joista toinen on tallennettu katrillin (SKS Pulkkinen 228. 1912) ja toinen ruotsinkatrillin (SKS Collan 64. 1908) nimellä. On myös huomattava, että aina ruotsinkatrilli ei tanssin nimityksenä viittaa kotiljonkiin: tällaisia tapauksia ovat ruotsinkatrillit Sahalahdelta ja Viitasaarelta, jotka ovat joko kotiljonkityyppisen katrillin typistymiä tai pohjautuvat alun perin toiseen katrillimuunnelmaan.
Ruotsinkatrilli Asikkalasta
A.F. Mikkolan opettama Ruotsinkatrilli Asikkalasta edustaa kotiljonkityyppistä katrillia selkeimmillään. Sekä alkuperäinen tanssiohje että Anderssonin tallentama musiikki kertovat monimuotoisesta tanssista, jossa pelimannin rooli tanssimestarina oli tärkeä. Ei ole sattumaa, että sekä tanssin että musiikin opetti sama henkilö, joka nimenomaan oli soittanut kyseistä ruotsinkatrillia.
Tanssimuistiinpanon ja sävelmän perusteella tiedämme, että tämä tanssissa on kahdeksan musiikillisesti erillistä vuoroa, jotka tyypilliseen tapaan koostuvat vaihtuvista ja pysyvistä osista. Koreografisesti osa vuoroista toistetaan sellaisenaan. Kokonaisrakenne on seuraava:
1. vuoro
Vaihtuva osa: marssi.
Pysyvät osat: vastuu, karkelo, vastuu.
2. vuoro
Vaihtuva osa: polkka paritoverin kanssa paikalla.
Pysyvät osat: kuten edellä.
3. vuoro = 2. vuoro
4. vuoro
Vaihtuva osa: tyttöjen piiri.
Pysyvät osat: kuten edellä.
5. vuoro
Vaihtuva osa: poikien piiri.
Pysyvät osat: kuten edellä.
6. vuoro = 4. vuoro
7. vuoro = 5. vuoro
8. vuoro
Vaihtuva osa: marssi.
Pysyvät osat muunneltuina: vastuu, tyttöjen vaihto, vastuu.
Viimeisen vuorossa tapahtuva pysyvien osien muuntelu on tyypillistä ruotsinkatrilleille. Tyypillistä on myös polkan tanssiminen paikalla paripyörinnän sijaan toisessa ja kolmannessa vuorossa. Polkka yleistyi kansanomaisena hieman ruotsinkatrilleja myöhemmin, mutta sen tanssimisesta erilaisten katrillien yhteydessä on runsaasti tietoja 1800-luvun loppupuolelta.
Tässä tanssissa tyttöjen ja poikien piirit toistuvat samanlaisina, mutta muissa vastaavissa katrilleissa piirien toistumisen sijaan tanssitaan usein risti. Tanhuvakan mukaan Ruotsinkatrilli Asikkalasta tanssitaan vastakkaisriveissä, mutta tanssin kohdalla mainitaan myös tanssiminen neliössä, jota pidetään vanhempana tapana. Neliötanssien muuttumisesta vastakkaisrivitanssiksi on muitakin tietoja (Rausmaa & Rausmaa 1997, 304), ja taustalla ovat voineet vaikuttaa esimerkiksi tanssijoiden vähyys tai halu lyhentää tanssia.
Musiikki on jokaisessa vuorossa erilainen. Sävellaji on pääosin D-duuri, mutta se vaihtuu välillä G-duuriin. Tahtilaji on aluksi 2/4, mutta kolmannen vuoron puolestavälistä alkaen se vaihtelee 6/8-tahtilajin kanssa. Polkkaa tanssittaessa tahtilaji on aina 2/4. Anderssonin tallentama sävelmä osuu lähes täysin yhteen tanssin vuorojen ja osien kanssa, ja itse asiassa siitä paljastuu myös tanssiohjeesta puuttuva yksityiskohta: kahdeksannessa vuorossa musiikissa on kolmannen fraasin kohdalla merkintä ”långsammare”, mikä viittaa siihen, että tyttöjä vaihdettaessa musiikki hidastuu.
Lopuksi
A.F. Mikkola kertoi Anni Collanille, että hän oppi tanssin Asikkalassa vuonna 1875, jolloin tanssi oli siellä yleinen. Tämä tieto sopii yhteen muiden vastaavien dokumenttien kanssa, joiden mukaan 1800-luvun puoliväli ja jälkipuolisko olivat Suomessa kansanomaisten ruotsinkatrillien kulta-aikaa. Paikoin niitä tanssittiin jopa 1920-luvulle asti, kuten tapahtui Pomarkussa (Rausmaa & Rausmaa 1997, 167, Katrilli Pomarkusta), mutta yleisesti ne jäivät pois käytöstä jo ennen vuosisadan vaihdetta.
Tietyssä mielessä ruotsinkatrillit elävät kuitenkin edelleen uudessa muodossa huutokatrillina, joka rakenteellisesti pohjautuu merkittävältä osaltaan juuri niihin. Huutokatrillia tanssivat tietävät, kuinka kaiken kaaoksen keskellä vastuu kokoaa kuvion yhteen ja auttaa pääsemään eteenpäin, ja näin oli myös ruotsinkatrilleissa: vaihtuvien osien jälkeen tuli hyvin usein vastuu, joka pelasti tilanteen vaikkapa menon äityessä piirissä turhan raisuksi. Kannamme huutokatrillia tanssiessamme perintöä yli kolmen sadan vuoden takaa, mikä sinänsä on osoitus vanhan kotiljongin poikkeuksellisen vahvasta asemasta länsimaisessa tanssikulttuurissa.
Arkistolähteet
SKS (Suomalaisen kirjallisuuden seuran Kansanrunousarkisto) Anni Collan 64. 1908. Ruotsinkatrilli. Anna Jäppinen Viipurin pitäjästä.
SKS Asko Pulkkinen 228. 1912. Katrilli. Hilkka Laapas ja Esa Roisko Viipurin pitäjästä.
SLS (Svenska litteratursällskapet i Finland, Folkkultursarkivet) Otto Andersson 325. Ruotsin kadrilli från Asikkala. A.F. Mikkola 1903.
Kirjallisuus
Aldrich, Elizabeth 1991. From the Ballroom to Hell: Grace and Folly in Nineteenth-century Dance. Northwestern University Press.
Feuillet, Raoul-August 1705. IIIIeRecueil de dances de bal pour l’année 1706.
Gay, John 2013. The Beggars Opera and Polly, Oxford: OUP.
Rausmaa, Pirkko-Liisa & Esko 1997. Tanhuvakka. Suuri suomalainen kansantanssikirja. 2. painos. Helsinki: SKY.
Taubert, Karl Heinz 1988. Das Menuett. Zürich: Pan
Tanhuviesti 58 (4), 8–11, 2015.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti